Miten kohtaat käytöshäiriöisen koiranomistajan?

26.11.2018

Olen juoksulenkillä, kun yhtäkkiä pimeästä puistosta juoksee minua kohti pitbull ja sen perässä omistaja, joka käskyttää koiraansa ja yrittää saada sitä kiinni. Pysähdyn ja yhdessä sekunnissa bitbull on jaloissani. Torjun puruyrityksen potkaisemalla koiraa kohti. Koira väistää potkun. Saan suuni auki ja huudan: "POIS!" Samassa hetkessä omistaja syöksyy väliimme. Noin 3-4 sekuntia on kulunut siitä, kun havaitsin koiran ensimmäistä kertaa. Samalla kun omistaja pitelee kaikin voimin koiraansa kiinni, poistun paikalta. Omistaja ei sano minulle sanaakaan. Vasta jälkeenpäin alan hahmottaa tilannetta ja tajuta mitä juuri tapahtui. Yllä on kuva sykekäyrästäni. Tilanne tapahtui taajama-alueella juoksijoiden suosimalla valaistulla pururadalla.

Isot koirat ovat erityisesti minun mieleeni. Olen toiminut eräoppaana yli 90:n huskyn farmilla, auttaen koiravaljakkoajeluiden järjestämisessä turistiryhmille. Oman luontomatkailuyritykseni Haltin valloituksille koirat ovat tervetulleita ja ne on erityisesti huomioitu vaellusten järjestelyissä ja opastuksessa. Minulla on myös ollut hoitokoira ja olen toiminut metsästyskoiran kanssa jahdissa.

Asiakkaan kelpie piti seuraa Haltin valloituksella. Kuva: Eveliina Penttilä, 2016
Asiakkaan kelpie piti seuraa Haltin valloituksella. Kuva: Eveliina Penttilä, 2016

Siihen on syy, miksi aloitin kirjoitukseni näin. Viestini jota aion seuraavaksi tuoda esille, ei välttämättä menisi perille muuten. Ennen kuin sanon asiasta mitään, minun piti ensin erikseen todistella, etten ole koiravihaaja tai kynofoobikko. Toivottavasti sanomiani asioita ei tällä kertaa tulkita näiden virheellisten leimojen kautta.

Vaikka asian yrittäisi esittää miten selkeästi ja ystävällisesti hyvänsä, harvassa muussa aiheessa olen nähnyt niin monen aikuisen ihmisen menettävän kykynsä käydä asiallista ja objektiivista keskustelua. Tällä kertaa kokeilen niputtaa ajatukseni höystettynä pienellä huumorilla, joten kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti.

Haluan puhua ongelmasta, jonka olen kohdannut lenkeilläni koko 10-vuotisen juoksu-urani ajan. Olen muuttanut 5 kertaa ja tehnyt pitkiä työ- ja opiskelumatkoja ympäri Suomen, aina Turun saaristosta Kilpisjärvelle saakka ja sama ongelma on tullut vastaan kaikkialla. Se vallitsee yhtä lailla taajamien vilkkailla kävelyteillä sekä taajama-alueen ulkopuolisilla syrjäisillä metsäpoluilla.

Joku ehkä luulee, että tarkoitan tällä ongelmalla koiria, mutta koirissa ei ole mitään vikaa. Kaikki koirat ovat tervetulleita lenkkipoluille, joilla juoksen. Puhun koirien kasvattajista ja omistajista, niistä ihmisistä, jotka ovat vastuussa koirastaan.

Olen juoksulenkillä, kun näen 200 metrin päässä irrallaan olevan täysikasvuisen dobermannin. Omistajaa ei näy missään. Dobermanni nostaa päätään ja huomaa minut. Hiljennän vauhtiani ja yritän viestiä koiralle välinpitämättömyyttä, mutta näen sivusilmällä kun se lähtee juoksemaan täydellä vauhdilla minua kohti. Yhtäkkiä koiranomistaja ilmestyy jostakin ja alkaa kauhistuneena huutaa: "Lucifer, tänne! SEIS! LUCIFER TÄNNE!" Koira ei reagoi komentoihin mitenkään, vaan kiihdyttää juoksuaan minua kohti. Minusta tuntuu että koiranomistaja pelkää enemmän kuin minä, joka puolestaan saa minut pelkäämään. Pysyn liikkumattomana ja pidän katseeni pois koirasta. 1,5 sekunnin kuluttua Lucifer tulee saavuttamaan minut ja mietin, mitä voin tehdä.

Vastaavia piinaavia tilanteita olen kokenut lukemattomia kertoja. Ollessani vielä keskivertohölkkääjä, tilanteet olivat harvinaisia, eivätkä ne näyttäytyneet yhtä laajana ongelmana kuin nyt. Silloin en jaksanut valittaa asiasta, mutta nyt ultrajuoksijana ongelman laajuus on helppo havaita. Kun käyttää viikoittain aikaa lenkkipoluilla parhaimmillaan yli 15 tuntia ja juoksee kuukausittain satoja kilometrejä, siihen mahtuu tilastollisesti aika monta epämiellyttävää tilannetta.

Noin 99% kohdatuista koiranomistajista/koirista ei aiheuta mitään ongelmia. Ajatellaan että koiranomistajia/koiria tulee 60 minuutissa vastaan neljä paria. Tällä kaavalla neljästi viikossa tunnin mittaisen lenkin tekevä kuntoilija kohtaa viikon aikana 16 koiranomistajaa + koiraa. Keskimäärin kuntoilija kohtaa ongelmallisen koiranomistajan/koiran noin 7 viikon välein. Sen sijaan 15 tuntia viikossa juokseva ultrajuoksija kohtaa viikon aikana 60 koiranomistajaa + koiraa. Toisin sanoen ultrajuoksija kohtaa ongelmallisen koiranomistajan/koiran noin 2 viikon välein.

Vuosien varrella minulle on tullut selväksi, että huolestuttavan monella koiranomistajalla on vääriä käsityksiä koiran irtipitoon liittyvästä laista. Tehdään nyt kerralla selväksi:


  • Koiran pitäminen taajamassa kytkemättömänä on laillista ainoastaan erikseen sallitulla alueella (esim. koirapuistossa) (Järjestyslaki 14 §).
  • Taajaman ulkopuolella koiran on oltava 1.3. - 19.8. välisenä aikana aina kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä. Kyseisen aikavälin ulkopuolella koiran kytkemättömänä pitäminen on laillista ainoastaan maanomistajan luvalla (Metsästyslaki 51 § & 53 §).
  • Koiraa irti pitävä henkilö syyllistyy rikkomukseen siitä huolimatta, vaikka koira ei aiheuttaisikaan häiriötä tai vahinkoa.
  • Mikäli koiranomistaja tai haltija laiminlyö velvollisuutensa pitää koiraa kytkettynä taajamassa, häntä voidaan rangaista järjestysrikkomuksesta 40 euron rikesakolla (Laki rikesakkorikkomuksista 14 §). Lisäksi toimimisesta metsästyslain 51 §:n vastaisesti, on säädetty rangaistukseksi 1 - 120 päiväsakkoa.

Kilpailen Nuuksio Trail Ultrassa, kun takanani on 43 km ja edessä vielä 29 km juostavaa. Vastaan tulee marjastaja, joka on saanut nerokkaan ajatuksen päästää kaksi koiraansa irti kansallispuistoalueella, keskellä vilkasta kilpailureittiä. Koirat lähtevät haukkuen seuraamaan minua ja muita kilpailijoita, vähääkään välittämättä omistajan etääntyvistä huudoista. Ne hyppivät meitä vasten ja pyörivät jaloissamme seuraavat 1,3 kilometrin matkan.

Pelkkä lain tunteminen ei riitä, jos koiranomistaja itse asennoituu lakiin ja yhteisiin sääntöihin piittaamattomasti. Tämä piittaamattomuus on nähtävissä mm. taajama-alueelle jätettyjen ulosteiden määrässä, joiden siivoamisen laiminlyönti on samalla tavoin laissa säädetty rangaistava rikkomus, kuin koiran irti pitäminenkin (Järjestyslaki 14 § & Laki rikesakkorikkomuksista 14 §).

Kiinteistöhuollossa toimineena on mukavaa, kun lähes viikoittain nämä nurmikon kätköissä muhivat kakkaläjät pärskähtävät siimaleikkurin voimasta verkkovisiirin läpi kasvoille ja vaatteille ja tiedät pääseväsi suihkuun vasta työpäivän jälkeen. Samoja läjiä on tietysti myös työkenkien pohjassa, joista ne siirtyvät työauton jalkatilaan. 

Olen yrittänyt ymmärtää syitä piittaamattomuudelle, mutta toistaiseksi kaikki selitykset ovat olleet toinen toistaan lapsellisempia:


  • "Pidän koiriani vapaana vain kun olen varma, ettei ketään tule vastaan"
  • "Mun koirat tulee aina käskystä heti luokse"
  • "Otan koirani hihnaan aina kun joku tulee vastaan"
  • "Koirapuistot on aika tautipesiä, ei kiitos niille"
  • "Maailma ei ole pelkästään ihmisiä varten. Moni ihminen joutaisi olemaan remmin päässä mielummin"
  • "Pidän koiraani irti vastoin lakia niin harvoin, että se on mielestäni OK."
  • "Koirien häiriökäyttäytyminen johtuu juuri tästä meidän lainsäädännöstä ja siksi en noudata sitä"
  • "Juoksijat ovat vastuussa omasta turvallisuudestaan, tulipa vastaan karhu tai koira"
  • "Kyllähän itsekin varmaan ajat ylinopeutta ja kävelet joskus punaisia päin"


Yksikään kuulemistani selityksistä ei ole pitävä argumentti, joka "oikeuttaisi" lain rikkomisen tässä asiassa.

Toistaiseksi olen tullut vastaan juuri silloin, kun koiranomistaja on ollut "varma, ettei ketään tule vastaan". Toistaiseksi kaikki koiransa hallinnan menettäneet omistajat ovat olleet juuri niitä mestarillisia koirakuiskaajia, jotka "ottavat koiransa hihnaan heti kun joku tulee". Toistaiseksi kaikki omistajiltaan karanneet ja käskyjä tottelemattomat koirat ovat olleet juuri niitä yksilöitä, jotka "tulevat aina käskystä luokse". Toistaiseksi kaikki vaaratilanteita ihmisille ja toisille koirille aiheuttaneet koirat ovat olleet juuri niitä yksilöitä, jotka ovat omistajiensa mielestä "kilttejä koiria".

Seuraavaksi tulee paras kuulemani selitys: "Minun on pakko pitää koiraani kytkemättömänä, koska muuten rikkoisin eläinsuojelulakia. Eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Pelkkä hihnassa kävely ei mitenkään täytä mun aktiivisen koiran tarpeita ja metsässä vapaana juoksemista. Siitä voi sitten valita, rikkooko metsästyslakia jotta koira saa olla koira vai eläinsuojelulakia pitämällä koiraa aina piuhan päässä."

Oikeasti? Miten tällaisella ihmisellä edes on koira, jos hänellä ei ole resursseja ja mahdollisuuksia tarjota sille riittävästi lajityypillistä aktiviteettia? Kyse on kuitenkin henkilöstä, joka tuntee koiransa tarpeet hyvin. Jos koirasi hyvinvoinnista huolehtiminen edellyttää lain rikkomista, sinulla yksinkertaisesti on vain vääränlainen elämäntilanne koiran omistamiseen ja siksi valitettavasti olet väärä henkilö omistamaan koiraa.

Koiranomistuslupa voisi olla toimiva systeemi edellä luetellun kaltaisten älyn riemuvoittojen kitkemiseksi. Lupa koiran omistamiseen edellyttäisi, että lupaa hakeva henkilö on osoittanut pystyvänsä täyttämään koiran tarpeet sääntöjen ja lakien puitteissa.

Ongelmat eivät poistu pelkästään sillä, että koirat pidetään hihnassa. Itse asiassa yli puolet kohtaamistani ongelmatilanteista on sattunut silloin, kun hihnan molemmissa päissä on joku, joista toinen tai molemmat ovat käytöshäiriöisiä. Alla on taas pari tapausta kerrottuna.

Olen juoksulenkillä, kun vastaani tulee saksanpaimenkoira ja sen omistaja. Sekunnin murto-osassa tajuan koiran nojaavan etutassuillaan rintaani vasten ja mittailevan minua katseellaan. Se on kytkettynä hihnassa ja hihna on omistajan kädessä. Omistaja ei pahoittele, eikä komenna koiraansa, vaan sanoo ne tuhat kertaa aikaisemminkin kuullut taikasanat: "se on kiltti koira". Tilanteen mentyä ohi mieleeni tulee paljonkin asioita, joita olisi tehnyt mieleni sanoa omistajalle: "Kiva kuulla tässä vaiheessa, että koirasi on kiltti. Oletatko että minua kiinnostaa tutustua siihen kesken urheilusuoritukseni vain siksi, koska se on niin kiltti? Etkö opeta sille käytöstapoja vain siksi, koska se on niin kiltti?"

Olen juoksulenkillä, kun edessäni kävelee tien vasemmassa laidassa alaskanmalamutti ja tien oikeassa laidassa sen omistaja. Tien poikki roikkuu löysänä koiran hihna. Hiljennän vauhtiani ja raapaisen kengällä maahan, varmistaakseni että koira huomaa minut ajoissa. Koira vilkaisee taakseen, huomaa minut ja jatkaa jolkotteluaan eteenpäin. Lähden rauhallisesti ohittamaan heitä ojan puolelta. Koira ei välitä minusta, kunnes omistaja yhtäkkiä nostaa nyrkkinsä pystyyn. Sillä hetkellä alaskanmalamutti haukahtaa ja ryntää minua kohti. Omistaja alkaa huutaa: "Älä tule sieltä, tai koira suuttuu! Suutun muuten minäkin!"

Raflaavassa otsikossa kysyin: "Miten kohtaat käytöshäiriöisen koiranomistajan?" Valitettavasti en ole tähän päivään mennessä löytänyt yhtäkään täysin toimivaksi havaittua metodia. Älä ainakaan jää haastamaan riitaa. Itse olen tilanteen sattuessa kohteliaasti huomauttanut ongelmakohdista ja mahdollisuuksien mukaan valistanut koiranomistajaa hänen vastuistaan. Joskus ainoaksi vaihtoehdoksi jää soitto viranomaiselle, rikosilmoituksen tekeminen ja/tai karkuun juokseminen.

Sanonta siitä, että koirat muistuttavat omistajiaan, pitää yllättävän usein paikkansa. Omistajan käytöshäiriöisyys nimittäin siirtyy valitettavasti myös koiralle. Alle olen koonnut joitakin ohjeita koiran kohtaamisen varalle, mutta useimmat ohjeet pätevät myös uhkaavan ja käytöshäiriöisen koiranomistajan kohtaamisessa.


  • Pysy rauhallisena. Koira on herkkä aistimaan pelon. Jos käyttäydyt levottomasti tai huudat peloissasi, koira voi tulkita eleesi uhkaaviksi. Pahimmillaan käytöksesi nostaa koiran itseluottamusta ja hyökkäysintoa.
  • Älä anna koiralle huomiota. Älä ota siihen suoraa katsekontaktia, käännä rintamasuuntasi muualle ja seiso paikoillasi niin kuin puu. Koira voi tulla lähelle ja nuuhkia sinua, mutta monissa tapauksissa se menettää kiinnostuksensa ja kävelee pois.
  • Älä juokse karkuun. Vaikka koira juoksisi perässäsi vain leikkimielisesti, karkuun juokseminen voi herättää saalistajavaiston. Lisäksi koira on usein nopeampi kuin ihminen, joten karkuun yrittäminen on turhaa.
  • Kiinnitä koiran huomio muualle. Heitä koiralle jotain, kuten reppu, lippis tai eväitä. Tämä voi rauhoittaa koiran ja saat lisäaikaa tilanteesta poistumiseen.
  • Käytä kovaa ääntä. Jos tilanne on uhkaava, huuda kovalla äänellä: "POIS!". Tämä voi pelästyttää koiran ja saada sen perääntymään.
  • Puolustaudu. Jos et ehdi huutaa tai koira yrittää huudosta huolimatta purra, sinun on pakko puolustautua fyysisesti. Potkaise koiraa kengälläsi ja/tai käytä sitä vastaan turvasumutetta. Jos koira kaataa sinut ja joudut painimaan sen kanssa, paina sitä maata vasten koko painollasi, käyttäen polvia ja kyynärpäitä. Hae koirasta ote, jossa se ei pääse puremaan sinua. Käytä voimakeinoja vain sen verran kuin on pakko.
  • Suojaudu. Jos et pärjää koiralle, suojaa erityisesti kasvojasi, kaulaasi ja niskaasi. Pidä raajasi koukussa lähellä kehoasi.
  • Poistu paikalta rauhallisesti. Kun tilanne on ohi, poistu koiran luota hitaasti ja rauhallisesti, ilman äkkinäisiä liikkeitä.

Kuvalliset ohjeet löydät englanninkielisestä oppaasta täältä.

Turvasumutteen ja voimakeinojen käyttäminen saattaa herättää kysymyksiä, joten avaan aihetta hieman. Uhkaavan, välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi sinulla on oikeus käyttää koiraa vastaan pakkotilatekoa (Rikoslaki 4 luku, 5 §). Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi koiran potkaisemista tai turvasumutteen käyttämistä, mikäli se jää ainoaksi vaihtoehdoksi.

Vastaavat voimakeinot pätevät myös silloin, jos käytöshäiriöinen koiranomistaja käy kimppuusi. Turvasumute pysäyttää yhtä lailla ihmisenkin. Tässä tapauksessa ei ole kuitenkaan juridisesti kyse pakkotilateosta, vaan hätävarjelusta (Rikoslaki 4 luku, 4 §).

Itse kannan mukanani lupavapaata mentolipohjaista turvasumutetta, joita voi ostaa mm. Motonetista ja Turvakertoimesta. Niiden hankkiminen ja hallussapito ei vaadi erillistä lupaa ja kuka tahansa täysi-ikäinen voi ostaa sellaisen. Sumutteessa käytettävä mentoli on koiralle vaaratonta. Se pysäyttää aggressiivisen käytöksen ja sekoittaa koiran ajatukset hetkellisesti. Pysyviä haittoja sumute ei aiheuta. (lähde: Yle Uutiset & Iltalehti).

Turvakerroin myy myös erikseen koirille kehitettyä koiraturva -nimistä sumutetta. Tiedustelin sähköpostilla Turvakertoimelta, mitä eroa koiraturvassa ja turvasumutteessa on. Sain vastauksen: "Turvasumuttimessa on kolme vaikutusta; hälytysääni, mentol ja tunnisteväri. Koiraturvassa ei ole ääntä eikä väriä, vaan tehoaine, joka on mentol. Suihkumuoto on myös hieman erilainen tuotteissa. Molempia tuotteita voi käyttää uhkatilanteissa niin ihmistä kuin koiraakin vastaan."

Olen juoksulenkillä ja edessäni kulkee hihnan toisessa päässä ihminen ja toisessa päässä saksanpaimenkoira. En ole varma kumpi uskoo omistavansa kumman ja kumpi taluttaa kumpaa, mutta näyttää siltä että koira on se joka vie ja määrää. Se oli nähnyt minut jo kaukaa. Tein kaksikolle tietä väistämällä tien reunaan. Kohdatessamme koira yhtäkkiä nykäisee omistajansa melkein kumoon ja hyökkää raivoisasti minua kohti paljastaen kulmahampaansa. Jos en olisi refleksinomaisesti hypännyt ojan yli lumihankeen, se olisi aivan varmasti purrut kankkuuni. Kohta kaksikon matka jatkui koiran vetämänä, tämän saatua ensin omistajaltaan palkinnoksi jotain syötävää. En kuullut omistajan sanovan minulle tai koiralle sanaakaan. 

Sumutteen käyttäminen ei ole ylireagointia, kun sitä käytetään harkiten ja viimeisenä keinona. Kun kerran mainitsin turvasumutteesta eräässä keskustelussa, yksi koiranomistaja muodosti minusta välittömästi kuvan räksyttäviä pentuja ja pikkukoiria sumuttavana kynofoobikkona, joka malttamattomana odottaa tilannetta, jossa pääsisi seuraavan kerran taas purkamaan vihaansa jonkun lemmikkiä kohtaan. Todellisuudessa en ole tähän mennessä joutunut kertaakaan elämässäni käyttämään turvasumutetta, enkä aiokaan, ellei se jää viimeiseksi vaihtoehdoksi.